Parit viimeiset agilitytreenit on menneet ihan totaalisen plörinäksi. Eka kerralla olin itse ollut aamulla osteopaatin käsittelyssä (first time ever!) ja olin illallakin vielä aivan tööt. Nukuin käsittelyn jälkeen kolme tuntia ja siitä treeneihin, ei hyvä. Oishan sitä voinut edes esittää olevansa elossa, mutta ei vaan pystynyt. Toka kerralla Vellu oli ihan äärettömän tahmea, no ripulihan sillä sitten oli. Se niistä. :P
Sen sijaan hakutreeneissä oon kokenut jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Käytiin kerran Koirataidolla, missä todettiin että liinasta on luovuttava nyt kokonaan. Liinassa Vellu kiskoo ihan aivottomana joka suuntaan eikä keskity ollenkaan käyttämään nokkaansa. Mä en myöskään koiran kaahatessa pysty lukemaan koska se on hajulla, joten irti päästessään Velmu vaan kaahaa helposti ees taas. Kaisan treenien jälkeen meille tuli lähes kuukauden tauko, kunnes eilen otettiin toista kertaa hakua tällä systeemillä. Olipa meinaan hyvä treeni, täydellinen vastakohta tähänastiseen menoon! Velmu on kyllä tiennyt mitä se tekee, mutta ku on tarvinnu perässä raahata tämmöstä akkaa. ;) Otin nyt koiran autolta saakka hallintaan ja pyrin pysymään rauhallisena keskilinjalla. Oli tosi hyvä tuuli kerrankin, sinne uppos koira viitenkymppiin ku kuuma veitsi voihin. Kävelin rauhassa perässä, mutta jättäydyin joka pistolla vähän kauemmas. Ei toi kyllä mua alueella kaipaile, että hiljalleen voin varmaan jäädä keskilinjalle. Haluaisin tällä systeemillä vielä muutaman treenin, kunnes alan kiinnittämään huomiota pistojen suoruuteen. Nyt pitää siirtyvien maalimiesten kanssa olla tarkkana, ettei koira pääse jäljelle, joten lähetykset aion seuraavaksi ottaa aavistuksen etuviistosta. Tuuli pitää tietty huomioida ja katsella miten koira nokkansa nostaa.
Paimentamassa on käyty myös muutamaan otteeseen. On tehty pari kertaa poispäinajoa ja viime kerralla kuljetusta tasapainossa + maahanmenot siihen päälle. Mulla meinas pettää pinna ihan täysin, tuntui että V vaan sinkoili ja oli lampaita kohtaan tuhmana. :/Samassa tahdissa ku omat kierrokset nousi, nousi tietysti myös koiran. Ihmettelin ku treenikamu huuteli että hienolta näyttää, ku tuntui että kohta nousee savu korvista. No, näyttihän se sitte videolla hyvältä - ottaen huomioon että toi oli ehkä mun elämäni toinen kuljetustreeni. ;) Ite saisin vaan kävellä määrätietoisemmin etiäppäin ja jättää lähtemättä mukaan koiran tuhmiin flänkkeihin.. Lupasin sitä paitsi, että ens kerralla hengittelen rauhassa ja lasken kymmeneen ennen ku astun aitaukseen. Hattu kourassa jatkamme harjoituksia. Vellu on hieno paimennin, mutta ku sitä on siunattu näin kokemattomalla ohjaajalla..
