Tokomasennus kesti tasan tarkkaan sunnuntai-illan, ku mulle toitotettiin että oma vika ku se kuppi piti väärään paikkaan jättää. Luulin että oli ihan tosi fiksu idea olla mainitsematta kisoista etukäteen juur kellekään, mutta ehkä silloin joku just olis voinut sanoa mulle että muista nyt missä sen palkan kuuluu olla.. Möh. Eipä me nyt silti olla tehty ku kaket kertaalleen sisällä (hyvin!), aattelin että R saa nollata aivoherneensä tässä kohtaa. Lauantaina on ohjatut maneesilla, enkä oo vielä päättäny yrittäiskö siellä vetäistä kokeenomaiset vai palauttelisko vaan liike kerrallaan. Taidan kysyä koutsin mielipidettä paikan päällä.
Agiliidelty on eilen ja ma. Oon löysännyt pipon jo aikaa sitten ja kah, mehän edistytään! Moni perusasia on vielä hukassa, mutta hei Rico menee ja tekee. Puomille palautin vanhan palkkaussysteemin, en tiedä miksi alunperin luovuin siitä ku se toimii selkeesti parhaiten? Avustaja menee siis vähän matkan päähän alastulosta ja pitää hihnassa olevaa rättiä kädessä. Kun vapautan koiran, rätti lähtee liikkeelle. Ricon ilme on just sellanen ku haluaisin, eikä se paimenna alastuloa yhtään. Ennemmin meinaa valahtaa, mutta mielummin nyt niin päin ku kyttäys-ja-hiipiminen. Me like! Pikkuhiljaa alan liittämään taas radan tynkää puomin yhteyteen. Punaiset metallikepit on Ricolle selkeästi vaikeemmat ku valko-keltaiset jotka ei kalise. R kuitenkin säilyttää draivin tosi söpösti ku en nipota. Mikähän agimonsteri oon oikein ollut? :D
Ei kai tässä muuta ku leuka rintaan ja lisää treeniä!
2 kommenttia:
Huh taisit saada ne kamalat salasanatsydeemit poistettuu? Onnistuu taas multaki kommentointi. Nähdää ke! t. Ansku Anonyymi :D
Joo onneks! Ei niistä ottanu selvää edes rillit nenällä. Nähdääääään :)
Lähetä kommentti